Työajan lyhentäminen avain varallisuuden uudelleenjakoon

Työajan lyhentäminen avain varallisuuden uudelleenjakoon

Keskustelu työajan lyhentämisestä on yhä tärkeämpää nykyisessä hyvää työtä koskevassa keskustelussa. Ammattiliitot ovat pitkään vaatineet työajan lyhentämistä ja täyden palkkakorvauksen keskeistä elementtiä työvoimapoliittisissa kamppailuissa. Tällä 35-, 32- tai jopa 28-tuntisten viikkojen vaatimuksella ei pyritä vain vastaamaan monien ihmisten toiveisiin saada lisää vapaa-aikaa, vaan se käsittelee myös palkallisen ja palkattoman hoitotyön suhdetta.

Keskustelu työajan lyhentämisestä herättää myös kysymyksen tulevasta talousjärjestelmästä. Pitäisikö tulevaisuuden perustua teollisen ja kasvutalouden jatkumiseen vai pyrimmekö sosiaalis-ekologiseen muutokseen, joka muokkaa johdonmukaisesti ekologiseen ja sosiaaliseen yhteensopivuuteen perustuvia talousrakenteita?

Työaikakysymyksen takana on perustavanlaatuinen systeeminen konflikti syntyneen varallisuuden oikeudenmukaisesta jakautumisesta. Sosiaali-ekologisen muutoksen kannattajat korostavat, että vaurauden oikeudenmukainen uudelleenjako on välttämätöntä. Reilun jakelun tärkeyttä kuvaavat esimerkit, kuten tarve lyhentää työaikaa automaatio- ja digitalisaatioteollisuudessa.

Työajan lyhentäminen on jo saavuttanut menestyksiä, kuten supistetun kokopäivätyön käyttöönotto joillakin toimialoilla. Tutkimukset osoittavat, että 81 prosenttia kokoaikaisista työntekijöistä suhtautuu myönteisesti nelipäiväiseen viikkoon täydellä palkkakorvauksella. Tämä keskustelu korostaa monien ihmisten kasvavaa tarvetta saada lisää vapaa-aikaa.

Lyhennetyn työajan konfliktista voi muodostua keskeinen neuvottelualue yritys- ja työmaailman muokkaamisessa tulevaisuudessa. Nähtäväksi jää, miten keskustelu työn ja varallisuuden uudelleenjaosta kehittyy, jotta vaurauden ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden välillä löydetään tasapaino.